Omaishoitajana en jaksa enää

Sinä olet sankari. Mutta sankarikin tarvitsee lepoa. Onko teillä omaishoidon vapaapäiviä käytössä? Niihin on oikeus.

Itse romahdin samassa tilanteessa. Lyhytaikaishoito kerran kuussa pelasti. Mies vastusti aluksi, nyt tykkää.

Soita omaishoidon koordinaattorille omassa kunnassa/hyvinvointialueella. He osaa kertoa mitä tukia on saatavilla. Niitä on yllättävän paljon.

Ja vertaisryhmä. Oikeasti. Siellä saa puhua ihmisten kanssa jotka ymmärtää ilman selittelyä.

Itken nyt. Kiitos teille. Soitan huomenna koordinaattorille. En tiennyt että lyhytaikaishoitoa on.

Hienoa. Ja muista: jos joku ilta tulee musta hetki, kriisipuhelin 09 2525 0111 (Mieli ry) on auki. Apua saa.

Voimia kovasti

Kirjoituksesi pysäytti. Ei siksi, että tilanteesi olisi harvinainen, vaan siksi, että niin moni omaishoitaja kantaa samaa taakkaa yksin ja hiljaa. Kun luin viestisi, ensimmäinen ajatukseni oli tämä: sinä et ole epäonnistunut. Sinä olet väsynyt. Neljä vuotta huonosti nukuttuja öitä, jatkuvaa vastuuta, huolta toisesta ihmisestä ja omien tarpeiden siirtämistä sivuun on enemmän kuin keneltäkään pitäisi odottaa. Se, että et ole käynyt kampaajalla puoleen vuoteen, kertoo paljon enemmän kuin pelkkä kampaajakäynti. Se kertoo siitä, että oma elämä on jäänyt taka-alalle, koska kaikki energia on mennyt selviytymiseen. Moni ajattelee, että omaishoitajan pitäisi jaksaa loputtomiin rakkaudella. Todellisuudessa ihminen tarvitsee lepoa, unta, omaa aikaa ja mahdollisuuden hengittää. Kukaan ei pysty hoitamaan toista hyvin, jos oma vointi romahtaa samalla. Hienoa, että aiot soittaa omaishoidon koordinaattorille. Se on tärkeä askel. Kysy rohkeasti ainakin omaishoidon vapaapäivistä, lyhytaikaishoidosta, kotiin tuotavista palveluista sekä mahdollisista tukikäynneistä. Moni yllättyy siitä, kuinka paljon apua on olemassa, vaikka siitä ei aina kerrota aktiivisesti. Haluan myös sanoa yhden asian, jonka kuulee liian harvoin: Sinun ei tarvitse odottaa siihen asti, että romahdat. Apua saa pyytää jo silloin, kun tuntuu raskaalta. Ei vasta silloin, kun ei enää jaksa nousta aamulla sängystä. Jos lapset asuvat kaukana, he eivät välttämättä näe arkeasi. He näkevät ehkä yhden viikonlopun tai puhelun, mutta eivät niitä öitä, jolloin heräät monta kertaa, etkä niitä hetkiä, jolloin istut yksin keittiön pöydän ääressä ja mietit, kuinka kauan vielä jaksat. Siksi on tärkeää puhua myös ammattilaisille ja vertaisille, jotka ymmärtävät tilanteen kokonaisuuden. Vertaisryhmät voivat tuntua aluksi vierailta, mutta niissä on usein ihmisiä, jotka ovat kävelleet juuri saman polun. Siellä ei tarvitse selittää, miksi on väsynyt. Kaikki tietävät sen jo. Ja vielä yksi asia. Joskus omaishoitajat kokevat syyllisyyttä siitä, että haluaisivat hetken itselleen tai harkitsevat lyhytaikaishoitoa, kotihoidon lisäapua tai jopa palveluasumista tulevaisuudessa. Se ei tarkoita, että rakastaisit puolisoasi vähemmän. Päinvastoin. Avun vastaanottaminen on usein juuri sitä, mikä mahdollistaa hyvän hoivan jatkumisen. Pidä kiinni siitä huomisesta puhelusta. Olet ottanut tärkeän ensimmäisen askeleen. Ja jos tänään on erityisen raskas päivä, tee yksi pieni asia vain itseäsi varten. Kävely korttelin ympäri. Kahvi rauhassa. Puhelu ystävälle. Tai vaikka se kampaaja-aika, jota olet siirtänyt kuukausia. Sinäkin olet ihminen, et pelkästään omaishoitaja. Lämpimiä voimia sinulle. Et ole yksin tämän tilanteen kanssa.